maanantai 22. lokakuuta 2012

Viivin huikea saavutus!



Eilen Japanin Okinawassa käydyssä Miss International 2012 –kisassa meille suomalaisille ropisi makiaa mahantäydeltä, kun edustajamme Viivi Suominen kruunattiin kilpailun ensimmäiseksi perintöprinsessaksi. Voiton vei isäntämaan 25-vuotias Ikumi Yoshimatsu. Jo runsaat kolme viikkoa matkalla ollut ja maatamme upeasti edustanut Viivi ei vielä pääse matkaamaan takaisin Suomeen juhlittavaksi. Voittaja perintöprinsessoineen nimittäin jää Japaniin edustustehtäviin vielä kahden viikon ajaksi. Mutta kunhan saamme kaunottaremme takaisin kotiin, on juhlat tiedossa.

Viivin sijoitusta voi pitää merkittävänä missihistoriassamme, sillä perinteikkäässä Miss International –kisassa vain kaksi suomalaista ennen Viiviä on saavuttanut 1. perintöprinsessan tittelin. Satu Östring vuonna 1969 ja Eeva Mannerberg vuonna 1975. Viivi siis liittyi näiden legendaaristen edustajiemme joukkoon huikealla saavutuksellaan. Kerran on kilpailun voitto osunut kohdalle kun Anneli Björkling sai kutreilleen kisan legendaarisen samettikruunun vuonna 1973.

Johanna Raunio (1974), Saija Palin (1999), Suvi Hartlin (2003) ja  Susanna Laine (2005) toivat maallemme menestystä saavuttamalla toisen perintöprinsessan tittelit.

TOP5: Paraguay, Sri Lanka, Japani, Suomi ja Dominikaaninen tasavalta

Miss International 2012: Ikumi Yoshimatsu, JAPANI
1pp: Viivi Suominen, SUOMI
2pp: Madusha Mayadunne, SRI LANKA
3pp: Melody Mir, DOMINIKAANINEN TASAVALTA
4pp: Nicole Huber, PARAGUAY

Viivi avausnumerossa kansallisasussaan
Viivin kansallisasun sunnittelusta vastasi Pukuni




Viivin upea iltapuku oli Niinattaresta



Viivi kutsutaan viidentoista parhaan joukkoon

Viivi Suominen, ensimmäinen perintöprinsessa
Kilpailun voittaja Japanista
Kuvat: Miss International org. ja missinternational-okinawa.com
Kuvat klikaten suurempaan katseluun

Ei kommentteja: